maanantai 19. marraskuuta 2012

virkattu kori

Hiphei, opin uuden taidon eilen! Vietin nimittäin sunnuntain virkkaillen, jota en ole koskaan aiemmin tehnyt. (Tähän ei nyt mielestäni lasketa mahdollisesti tapahtuneita ala-aseteen virkkauskokeiluja, joissa todennäköisesti tehtiin haparoivaa ketjusilmukkaa, ja jonka olen autuaasti unohtanut). Mutta nytpä tuli eteen hyvä tilaisuus kokeilla, sillä onnistuin repäisemään vanhemmanpuoleiseen valkoiseen aluslakanaan reiän yrittäessäni kiskoa sitä pois sängystä. Siinä minulla sitten oli muuten hyvää valkoista kangasta, mutta iso reikä keskellä. Siitäpä se idea sitten lähti :)

Lakana pesuun, kuivaukseen ja eikun repimään vaihtelevankokoisia suikaleita. Ensimmäiseen satsiin tuli n. 1,5 cm leveitä suikaleita ja toisesta puolesta puolet kapeampia. Jos tätä meinaa kokeilla, niin kannattaa muuten kääriä suikaleista samatein keriä, sillä tuppaavat muuten menevään aikamoiseen solmuun..
 

Löysin netistä Kauhavan Kangas-Aitan ohjeen virkatulle Esteri-korille. Näin ensikertalaiselle ohje näytti täysin heprealta, mutta onneksi ihana äiti oli suomentamassa, mitä tarkoittavatkaan ks, ps ja kjs, ja miten niitä tehdään. Mutta ei se ollutkaan loppujen lopuksi yhtään niin vaikeaa kuin olisi voinut kuvitella. Ensimmäinen kori lähti vähän kokeilupohjalta leveämmällä nauhalla ja ysin virkkuukoukulla, ja ohjetta seuraten pohjakin alkoi muodostua..


Tässä välissä ehdin jo väsyä isoon koriin, mutta siirryinpä sitten kokeilemaan vitosen koukulla pienempää nauhaa. Tämä pienempi versio eteni hirveästi hitaammin, mutta siitä tuli kuitenkin tiukempaa ja eheämpää seinämää kuin ensimmäisestä yritelmästä. Jossain vaiheessa innostuinkin tästä hommasta niin paljon, etten olisi malttanut lopettaa ollenkaan. Tässä puuskassa virkkasinkin sitten molemmat korit valmiiksi, vaikka sormet meinasivat väsähtää intoa ennen. Mutta valmista tuli - ja vitsi miten hienot, vaikka itse sanonkin :)


Nyt pitäisi enää keksiä käyttötarkoitukset näille koreille.. Ideoita? Ajattelin, että jos tekisivn tuolle pienemmälle vielä samanlaisen kaverin, niin niistä saisi kylpyhuoneeseen kipot vanupuikoille ja vanulapuille. Isompaa voisi käyttää vaikka eteisessä taskujentyhjennysastiana avaimille ja muulle sälälle, jos sitä vahvistaisi vähäsen. Mutta eiköhän noille jotain keksitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti